Aina silloin tällöin esiin putkahtaa uusia ja jollain lailla erityisen mielenkiintoisia kahvipaahtimoita. Yksi tällainen on ainakin omalle kohdalleni Lappeenrantaan vastikään avattu Makea Coffee. Myönnettäköön, että oman osansa houkuttelevuuteen tuo tässä tapauksessa se, että paahtimo sekä Makea Coffeen kahvila sijaitsevat entisessä kotikaupungissani. Niin siellähän on myös pariin otteeseen maan parhaaksi paahtimoksi valittu Lehmus Roastery. Nyt vaikuttaisi siis siltä, että erikoiskahviskene alkaa ottamaan tuulta purjeisiin myös Etelä-Karjalan kulmilla melko mukavalla sykkeellä.

Makea Coffee on aiemmin mainitsemani Lehmus Roasteryn entisen paahtajamestarin Visa Tuovisen omien pikku kätösten tulosta. Makea Coffeen samannniminen kahvila -lounge sijaitsee Lappeenrannan kauppakeskus Armadan tiloissa, johon se avattiin joulukuussa -19. Tämän erikoiskahvikulttuuriin keskittyvän kahvilan erikoisuus on se, että kaikki tarjottavat tuotteet ovat kasviperäisiä elikkäs vegaanisia ja luonnollisestikin itse valmistettuja. Huippulaatuisten kahvien lisäksi tarjolla on luomulaatuisia teelajeja sekä alkoholijuomia. Iltaisin kahvila muuttuu lounge -tyyppiseksi ajanviettopaikaksi ja tarjolla on viikonloppuisin kahvin ja teen lisäksi myös livemusiikkia. Tämän lisäksi varsinkin kahviammattilaisia ja -harrastajia kiinnostaa varmasti se, että Makea Coffeen tiloissa toimii myös Lappeenranta Coffee School. Tämäntyylinen kahvikoulu onkin ihan konkreettista pioneeritoimintaa Etelä-Karjalan kulmilla ja sellaisena varmasti tervetullut!

Makea Coffeen kahvipaahtimo sijaitsee Nuijamaantien varressa, jossa paahtajamestari Tuovinen paahtaa käsityönä kaikki kahvilassa tarjottavat kahvit, pyrkien hakemaan jokaiselle kahvilaadulle mahdollisimman hyvän makuprofiilin. Makea Coffeen filosofia onkin se, että jokaisen heidän tarjoaman kupillisen tulisi tarjota bileet juojansa kielelle. Eli tarkoitus on tarjota kahvikansalle jotain tavanomaisesta poikkeavaa ja mieleenpainuva kahvielämys. Makea Coffeen kahvit on hankittu kestävän kehityksen periaatteella ja yritys tuo vahvasti esiin tietoisuutta muutostarpeesta kohti laadukkaamman ja eettisemmän kahvin nauttimista. Kaikesta hankkimastaan kahvista Makea Coffee ilmoittaa maksamansa FOB (free on board) -hinnan, eli minkä he maksavat kahvintuottajille raakakahvista, kun se on lastattu lähetysmaassa laivaan. Tässä kohtaa mainittakooon, että nykyään valtaosasta markettikahvia maksettava korvaus viljelijälle on niin pieni, ettei se kata omia kuluja (noin 2€/kg). Reilun kaupan sertifikaatilla varustetusta raakakahvista maksettava korvaus on hitusen inhimillisempi (noin 2,76€/kg), muttei sekään missään nimessä mikään erityisen hyvä. Makea Coffee maksaa aina reilun kaupan hintaa korkeamman korvauksen hankkimastaan kahvista, joka mahdollistaa viljelijöitä paitsi kehittämään toimintaansa, mutta myös varautumaan esimerksi sääilmiöistä johtuviin sadon poikkeamiin. Mutta on eettisyyttä sekä ympäristöystävällisyyttä mietitty myös muussa toiminnassa; esimerkiksi paahtimeen on asennettu elektrostaattinen suodatin pienhiukkasten poistamiseksi poistuvasta ilmasta ja kahvipakkaukset on valmistettu hiilijalanjälkineutraalista, kierrätettävästä muovista. Kaikki tämä kertoo siitä, että hommaa on alettu tekemään alusta pitäen suurella sydämellä eikä ainoastaan laitettu halvinta bulkkikahvia sisältävää termaria kassakoneen viereen. Toivon todella hyvää menestystä ja onnea uudelle paahtimolle sekä kahvilalle!

Makea Coffeen kahvit löydät muuten myös suoraan paahtimon verkkokaupasta!

One Comment on “Makea Coffee tuo uusia tuulia Lappeenrannan kahviskeneen”

  1. Pingback: Kolme makeaa kahvia Makea Coffeelta – Papuja ja polkuja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *