Viime viikolla postisetä kiikutti ovelle pitkään ja hartaasti odotetun paketin. Melko pitkään sen vuoksi, että paketti seilasi ympäri pääkaupunkiseutua lähes kahden viikon ajan ennen löytämistä oikeaan osoitteeseen. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja sieltähän se kahvintuoksuinen lähetys lopulta tuli. Paketti sisälsi kahvia Inka Paahtimolta Voikkaalta. Kyseinen Pamela Aranciaga Mauricion luotsaama paahtimo on jäänyt mieleeni joistain todella maistuvista kahveista, enkä vieläkään saa mielestäni heidän Helsinki Coffee Festivaleilla vuonna 2018 vuoden espressoksi valittua Etiopialaista. Mutta se siitä, nyt olisi esillä uudet erittäin mielenkiintoiset kahvit Keniasta sekä Guatemalasta. Siispä laitteet kuumaksi ja kahvin äärelle.

Kenya Gathiga AA

Lähetyksen vaaleampi paahto saapuu Keniasta, Kangeman alueelta. Siellä Gathigan pesuasemalle kahvia tuottaa kaikkiaan 1490 pienviljelijää Aberdare nimisen metsän ympäristöstä. Gathigan pesuasema on perustettu jo vuonna 1953 ja se tuottaa kyseisiä SL-28, Batian sekä Ruiru 11 -lajikkeita varsin korkealla, 2570 metrin korkeudessa. Kahvit tuodaan pesuasemalle samana päivänä kun ne on poimittu, jonka jälkeen sitä pulpperoidaan ja fermentoidaan veden alla 15-23 tuntia ja pestään tämän jälkeen vielä puhtaalla vedellä neljä kertaa. Pesun jälkeen kahvin annetaan kuivua auringossa korotetuilla pöydillä 8-15 päivää. Kahvin AA -merkintä tarkoittaa muuten Kenialaisten kahvien laatuluokitusta, korkeimpaan AA -luokkaan kuuluvat kahvipavut ovat halkaisijaltaan vähintään 6.8 mm kun taas Kenia AB sisältää sekä korkeamman laatuluokituksen A -papua, että ei ihan niin korkealle arvostettua B:tä (halkaisija vähintään 6.2 mm). Sanottakoon tässä kuitenkin, että sekä A- että B- luokituksen omaavat Kenialaiskahvit ovat yleisesti ottaen todella hyviä ja laadukkaita.

Päädyin Kenya Gathiga AA :n valmistuksessa Aeropressiin, sillä aiemmat kokemukset sen sopivuudesta Kenialaisiin kahveihin on olleet mielestäni hyvät ja tulokseksi on tullut mehukkaita kuppeja. Kenya Gathiga AA tarjoaa jo tuoksussa melkoisen pläjäyksen herkkua kahvinystävälle. Tuoksu on pullollaan mehukasta mustaherukkaa, jotain raikasta kirpeyttä sekä trooppisia hedelmiä. Itse kahvi tarjoaa melko oppikirjamaisen makumaailman, jota laadukkaalta Kenialaiskahvilta sopii odottaa. Mustaherukka ja mehumaisuus, raikas mutta täyteläinen maku täyttää suun huikean hienolla tavalla. Hapokkuus on Kenialaiseksi melko matala, mutta kuitenkin tuntuva ja jälkimakuun nousee hienosti myös kahvin tuoksusta löytyneet trooppiset hedelmät, papaija sekä kypsä mango. Tässä kahvi, joka ei juuri selittelyjä tai lisäyksiä kaipaa. Vaaleapaahtoisen kahvin mehukkaat aromit tulevat luonnollisesti parhaiten esiin ilman maitoa tai muita lisukkeita, ja parhaat maut löytyvät tästä kuten monesta muustakin huippukahvista vasta lähes huoneenlämpöön jäähdyttyään.

Guatemala El Durazno

Kahvi saapuu Guatemalan Huehuetenangon alueella, jossa 12 hehtaarin tilalla sitä viljelee Misael Rodriguez käyttäen perinteisiä viljelymenetelmiä. Kahvi on sekoitus Bourbon sekä Caturra -arabicalajikkeita, jotka ovat kasvaneet 1600 metrin korkeudessa ja saaneet poimimisen jälkeen pesukäsittelyn. Keskipaahtoisen, todella kauniin näköisen (jotkut kahvit vaan ovat todella kauniin näköisiä sopivassa valossa) kahvin tuoksussa on kevyt makeus, mutta sen tarkemmin sitä on vaikeaa tuoksun perusteella analysoida.

Päätin lähestyä tätä kahvia espressokoneen kautta, sillä paahto näytti silmämääräisesti siihen passelilta. Joten tuumasta toimeen ja 18.0 grammaa kahvia Niche -kahvimyllyyn. Uuden espresson kohdalla mylly vaatii aina enemmän tai vähemmän säätöä, eikä tämä kahvi tehnyt siinä suhteessa poikkeusta. Kun myllyyn löytyi passeli säätö, valui 18 grammasta jauhettua kahvia kuppiin 37 grammaa espressoa 25 sekunnin uutolla. Ensimmäiset reaktiot kahvista olivat todellakin yllättävät. Odotin kahvista Inka Paahtimon tuntien hyvää ja laadukasta, mutta kahvin makumaailma pääsikin yllättämään totisesti. Espresson maku on nimittäin makea, todella hienon appelsiinin hallitessa sitä. Hapokkuus on miellyttävän matala ja suuhun jää appelsiinin lisäksi pyörimään sellainen karamellin, siis sen sulatetun sokerin maku. Juuri saman jolla joskus lapsena tuli liimattua piparkakkutalon seiniä kiinni. Ihan tajuttoman hyvä ja makea espresso, heittämällä yksi parhaita maistamiani aikoihin! Appelsiinin ja karamellin makeus toimi äärimmäisen hienosti myös maidon läpi ja tästä syntyikin älyttömän maistuva cappuccino. Vahva suositus maistuvaksi espressoksi.

Inka Paahtimon Kenian ja Guatemalan sekä monet muut huippukahvit löydät paahtimon verkkokaupasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *